sunnuntai, joulukuu 11, 2011


Tänä syksynä olemme ahkerasti Arttiimin tiloissa maalanneet erilaisia maisemia ja asetelmia.
Siksi saimmekin koottua näyttelyn pääkirjaston
ala-aulaan kahdeksi viikoksi, me akvarellistit.

perjantai, huhtikuu 08, 2011


Nämä työt on tehty hiilellä elävästä mallista Kuopion kansalaisopistolla. Ihmisen piirtäminen on hyvin haasteellista ja vaikeaa.

maanantai, maaliskuu 21, 2011


Kuvataideseura Arttiimin tiloissa on näitä maalauksia tullut tehtyä mukavien ihmisten kanssa tänä talvena.

perjantai, tammikuu 07, 2011


Vuosi on vaihtunut ja ensi viikolla alkavat taas kaikki harrastustoiminnat. Olinkin monta viikkoa maalaamatta ja piirtämättä. Lapsenlapset lähtevät Vantaalle ja Joululoma on ohi ja koulut alkavat.

torstai, joulukuu 30, 2010


Lunta on satanut paljon ja kovia pakkasiakin on saatu. Vuosi vaihtuu kauniissa lumisessa talvimaisemassa. Hyvää Uutta Vuotta 2011

sunnuntai, joulukuu 12, 2010

torstai, marraskuu 25, 2010

Nämä työt tein kesällä 2010.
Töitäni on nyt sairaala Lasaretin odotusaulassa.
Ravintola Kallavedessä oli syys-ja lokakuun ajan
maalauksiani.
Olen koko syyskauden käynyt piirtämässä hiilellä elövää mallia kansalaisopistolla ja maanantaisin Arttiimin tiloissa akvarelleja.
Viime viikonlopulla olin Leo Kososen akvarellikurssilla.
Myös Askartelukulma on ilolla ottanut töitäni myyntiin.