
Hyvää Joulua
Akvarelliharrastukseni aloitin 1990-luvulla. Ensimmäinen opettajani oli Aino Kivisaari. Muita opettajiani ovat olleet mm. - Helena Arffman - Ari Laitinen - Kirsi Liuski - Anja Karkki-Hohti - Ilme Soonsein - Sinikka Mäkivierikko Osallistun talvisin kansalais-opiston maalauskurssille ja kesäisin viikon kestäville kursseille. Kuulun Kuopion Kuvataideseura Arttiimi ry:hyn ja Suomen Akvarellitaiteen yhdistykseen. Akvarellimaalauksiani on ollut esillä useissa yhteisnäyttelyissä.
Tiistaisin on mukava käydä kansalaisopiston
Varallossa pohjois-Italiassa olin akvarellimaalauskurssilla 23.9.-30.9.2006. Meitä oli 15 taiteilijaa ympäri Suomea. Ryhmäläiset olivat ihania ja mukavia, joitten kanssa viihtyi.
Tämän maalauksen tein meidän pojista Atrosta ja Iivosta