Tammikuu on kohta ohi. Kuopiossa on ollut monta päivää kova pakkanen 20-26 astetta.Ihmisillä näkyy paljon turkkeja päällään ja karvahattuja
päässään.
Akvarelliharrastukseni aloitin 1990-luvulla. Ensimmäinen opettajani oli Aino Kivisaari. Muita opettajiani ovat olleet mm. - Helena Arffman - Ari Laitinen - Kirsi Liuski - Anja Karkki-Hohti - Ilme Soonsein - Sinikka Mäkivierikko Osallistun talvisin kansalais-opiston maalauskurssille ja kesäisin viikon kestäville kursseille. Kuulun Kuopion Kuvataideseura Arttiimi ry:hyn ja Suomen Akvarellitaiteen yhdistykseen. Akvarellimaalauksiani on ollut esillä useissa yhteisnäyttelyissä.
Uusi vuosi 2007 on alkanut. Lunta ei ole metsässä ollenkaan.En ole päässyt vielä hiihtämään. Jäätkin ovat kovin heikot. Tänään on ollut pakkasta, mutta taas on luvassa vesisateita.
Sain tänään tämän ihanan joulukorttitervehdyksen "PORKKANAKEITTO". Taidekortin on tehnyt Tiina Lehtimäki. Tutustuttiin Harjavallassa Suomen akvarellitaiteen yhdistyksen kurssilla.